Featured Slider

Kahden lapsen äiti

Kiitos kaikille yhteisesti onnitteluista edelliseen postaukseen! <3 Täällä ollaan jo viidettä päivää kotona. Synnytyskertomus valmistuu hitaasti, mutta kai saan sen joskus kirjoitettua. Sektio oli tällä kertaa ihana kokemus, mutta sen sijaan neljä päivää sairaalassa olivat melkoista vuoristorataa. Vauva joutui sitten ensimmäisenä yönä kuitenkin keskolaan sokeritippaan ja nenämahaletkuun, enkä itse ollut juuri sen paremmassa kunnossa. Toisena päivänä sektiosta oksenkin kaiken mitä suuhuni laitoin ja pysyin hereillä suunnilleen vartin kerrallaan. Nukahdin jopa keskolassa vauva sylissä pyörätuoliin. Syynä tähän oli ilmeisesti epiduraali, koska heti kun annosta alettiin laskea, olo alkoi kohentua. Seuraavana päivänä sain epiduraalin kokonaan pois, ja kävelin varsin virkeänä omin jaloin keskolaan. Vauvakin oli yön aikana vieroittunut tipastaan ja oppinut syömään, joten palasin osastolle vauva kainalossa. Seuraavana päivänä vauvalle tehtiin syöttöpunnituksia, ja todettiin että lisämaidostakin voidaan luopua. Saimme luvan lähteä kotiin sinä tai seuraavana päivänä, ja mehän tulimme niin vikkelästi kuin suinkin. Osastolla oli rauhallista ja kätilöt ihania, mutta oli jo kova ikävä miestä ja esikoista.

Arki on lähtenyt käyntiin ihan hyvin. Vauva on varsin helppo tapaus - sisartaan rauhallisempi, kuten aavistelinkin. Hänellä on aika pitkä pinna, nälästä ja kaikesta muustakin ilmoitetaan lähinnä ähisemällä. Itku on varattu vain äärimmäisiin hätätilanteisiin, kuten vaipanvaihtoon tai muuhun sellaiseen, jossa joutuu olemaan ilman vaatteita ja kärsimään kylmästä. Ainoastaan imetys tuottaa vähän hankaluuksia. Vauvan paino kyllä nousee hienosti, ja maitoa tulvin taas yli äyräideni. Vauvan imuote on kuitenkin hieman huono, ja imetys on kivuliasta ja nännit verillä. Yritän sitkeästi korjata imuotetta, mutta tyyppi on niin hätäinen, ettei äidin apu kelpaa. Eilenkin taistelimme imetyksen kanssa niin kauan, että lopulta itkivät sekä äiti että vauva. Toivon, että ongelma korjaantuisi pian, tai sitten joudun hankkimaan rintakumin. Kokemuksesta vain tiedän, että siitä eroon pääseminen vaatii taas sitten oman työnsä, eikä kumin kanssa sählääminen ole muutenkaan mukavaa, varsinkaan yöllä.

Eniten opettelua uudessa arjessa on vaatinut huomion jakaminen kahdelle lapselle. Järjellä tiedän, että kaksi ei voi mitenkään saada yhtä paljon huomiota kuin yksi. Toinen lapsi ei tuonut tullessaan lisää tunteja vuorokauteen, ei vähentänyt kotitöitä tai tuonut lisää jaksamista. Silti päässä pyörii ajatus siitä, että jossain on varmaan joku täydellinen Pentti-Marjatta, joka on ruokkinut vauvaa yhdellä kädellä ja toisella leikkinyt esikoisen viiden muun lapsen kanssa. Taustalla tietysti pyörii tiski- ja pyykkikoneet ja ruoka valmistuu uunissa, heh. Meillä esikoinen ei siis ole reagoinut vauvan syntymään ihan niin positiivisesti kuin raskausaikana vaikutti, vaan huomiota haetaan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Vauvasta hän tuntuu kyllä pitävän, mutta harmittaa tietysti kun vauvan hoitoon menee niin paljon aikaa. Onneksi mies on vielä kolme viikkoa kotona, joten ihan hylättynä tuo vanhempi lapsonen ei joudu olemaan.

Lyhyesti sanottuna siis hektistä kotona möllöttelyä ja suuria tunteita on meidän elämä tällä hetkellä! Eli varmaan perin samanlaista kuin kaikissa muissakin tuoreissa vauvaperheissä :) Alkuhankaluuksista huolimatta meillä ollaan varsin onnellisia ja aivan vauvaan rakastuneita. Tuntuu siltä, että kaikki keskenmenoihin ja yritysaikaan liittyvä suru annetaan nyt takaisin rakkautena. Hän on niin paljon enemmän kuin uskalsin koskaan toivoa.

Hän

3026g ja 48cm. Maailman suloisin. Leikkaus meni hyvin, tyyppi on hiukan väsähtänyt, mutta voi muuten hyvin. Oma olo on jotakuinkin täydellisen onnellinen. Me jäädään nyt pötköttelemään ja harjoittelemaan syömispuuhia <3

9. (ja 10.) raskauskuukausi

Viikot 33 - 37
92%
  • Vauvan mitat: n. 46cm & 2950g (37+0)
  • Oireet:
    • Väsymys
    • Närästys
    • Ummetus
    • Valas-olo
    • Kipeät supistukset 1-2 kertaa päivässä
  • Paino: +12,4kg
  • Kuukauden kohokohdat:
    • Synnytystapa-arvio

Viimeistä viedään. Tähän postaukseen ymppäsin yhden ylimääräisen viikon, viikon 37. Tänään on 37+0, eli vauva on täysiaikainen!

Oireet jatkuvat edellisestä kuukaudesta samanlaisina. Vauva tuntuu seilaavan ylhäältä alas, kun välillä on närästyspäiviä ja välillä taas "lantio muussaantuu sisäpuolelta" -päiviä. Edelleen olen välttynyt sellaisilta isoimmilta ongelmilta. Useimmat kivut liittyvät vauvan liikkeisiin. Kun vauva nukkuu, olo on varsin normaali, erityisesti aamuisin.

Nukkuminen on nyt ollut... öh... mielenkiintoista. Välillä menen nukkumaan klo 23, enkä saa heti unta. Silti herään klo 4 täysin pirteänä, saatan vähän lueskella, syödä ja uudelleen väsyttämään alkaa vasta klo 7. Sitten taas on päiviä, kun nukahdan klo 22, herään 7.30, vien esikoisen päiväkotiin, palaan takaisin nukkumaan ja herään lopullisesti klo 12. Nyt on onneksi vähän pirteämpi ajanjakso meneillään, tällä viikolla kun pitäisi ehtiä tehdä vielä muutamia valmisteluja.

Mieliala on ollut etenkin sektiopäätöksen jälkeen todella hyvä. Näyttää kovasti siltä, että pääsen kaikki kevään kurssit läpi, joten sitäkään ei tarvitse enää stressata. Esikoinen tosin kiristelee hermoja. Häntä on alkanut kovasti jännittää vauvan syntymä, tai ehkä enemmän vielä se, että minä olen monta päivää sairaalassa. Tämä sitten purkautuu toisinaan fiksulla tavalla, toisinaan ei. Tavarat lentää, äidin lyöminen on ihan ok, eikä vauvalle todellakaan sanota enää hyvää yötä. Tämä on kaikin puolin erittäin ymmärrettävää, mutta en silti jaksaisi tällaista enää näin viime metreillä. Toivon mukaan tilanne normalisoituu pikku hiljaa vauvan syntymän jälkeen.

Vauvalle ei kuulu ihmeempiä. Hän on edelleen varsin aktiivinen, vaikka liikkeet ovatkin lähinnä pyllyn heiluttelua. Huvittaa, kun vatsa näyttää välillä sellaiselta terävältä muurahaiskeolta. :D Viime kuukausipostauksessa mietin, ehdinköhän fiilistellä raskautta ennen vauvan syntymää. Onnekseni olen! Ja nyt olenkin raskauteen jo ihan kypsä, haluan pikkuisen vain syliini. :D <3 Katsoin yhtenä päivänä leffaa ja siinä oli aivan ihana (= minun mielestäni ihana, ei miehen tai luultavasti kenenkään muunkaan mielestä ihana) poikien nimi, ja nyt mietin, miten saan ympättyä sen vauvan nimeen. Harmi että vauvan suunniteltu etunimi + tämä nimi kuulostaa suunnilleen samalta kuin vaikkapa Elli Karamelli, joten ehkä se ei ole kovin fiksu valinta. Mutta miksi katsoin sen elokuvan, kun nyt en pääse siitä nimestä lainkaan yli?!

Ajattelin tähän viimeiseen kuukausipostaukseen kerätä fiiliksiä raskauden päättymisestä, olo kun on sen suhteen todella ristiriitainen. Vauvan syntymää toki odotan hirveästi, samoin oman olon ja kropan normalisoitumista. Ihanaa päästä kunnolla liikkumaan. Ihanaa, että pitkä projekti on tulossa päätökseen, ja meitä on vihdoin neljä. Samalla tuntuu haikealta: on niin ihanaa, kun vauva on mahassa, aina yhtä tyytyväisenä seuralaisena mukana. Raskausvatsa on ihana ja raskaus on niin ainutlaatuista aikaa. Ehkä olen voinut liiankin hyvin, kun tätä jää ikävä!

Suurin haikeus tulee kuitenkin siitä, että tämä on nyt tässä. Tämä vauva on viimeinen lapsemme. Jos oma ikä riittäisi, ottaisin sterilisaation sektion yhteydessä, mutta koska ei riitä, on mies menossa vasektomiaan. (Tokihan voimme aina erota, jolloin minulle aukeaa sellainen uusperhe-takaportti, mutta tuntuu kyllä hyyyyvin kaukaiselta.) Ei siis enää vauvamasua tai ensimmäisiä potkuja. Ei toisaalta myöskään yritystä, ovistestejä, turhautumista tai keskenmenoja. Se on kyllä melkoinen lottovoitto.

Kahden lapsen äitiys jännittää. Miten ihmeessä huomioin molempia, etenkin kun vauva on pieni? Mitä jos rakastan toista enemmän? Pelottaa, että esikoinen jää jotain vaille. Toisaalta pelottaa, että jos mietin liikaa esikoista, jää vauva jotain vaille. No, onneksi lapsilla on kohta toisensa, voivat sitten aikuisena keskustella siitä, miten epäonnistunut äiti olin :'D

Suurimmaksi osaksi olo on kuitenkin onnellinen ja odottavainen. Tämä tyyppi syntyykin jotenkin niin ihanaan aikaan, kesä on ihan ovella ja saadaan olla koko perhe kotona. Mies pitää isyyslomaa kesäkuun puoliväliin asti, ja sitten heinäkuun lopusta hänellä alkaa vielä neljän viikon kesäloma. Esikoinen aloittaa niinikään oman lomansa vauvan syntymän jälkeisenä päivänä, ja palaa hoitoon vasta syyskuun alussa. Omat suunnitelmani ovat vielä auki, mutta ainakaan nyt pariin kuukauteen ei tarvitse tehdä opiskelujen suhteen mitään päätöksiä.

Luulen, että tämä jää nyt viimeiseksi postaukseksi ennen vauvan syntymää. Ohjelmassa on tällä viikolla vielä verikokeissa käyminen, kaikkien odottavien laskujen maksaminen ja ruoan valmistus pakastimeen. Sitten alkaa meidän uusi elämä.

Sairaalakassi(t)

Sovittuun sektioon on alle viikko, joten sain vihdoin aikaiseksi pakata sairaalakassin loppuun. Alustavasti pakattuna kassi on lojunut eteisessä äitiysloman alusta asti. Esikoistahan lähdettiin synnyttämään juuri sellaisella kassilla, johon oli maltettu laittaa ihan jopa sukat ja yhdet imetysliivit. Oli se kuitenkin tyhjää parempi! Tällä kertaa matkaan tulee vähän enemmän tavaraa, mutta aika minimalistisella paketilla ajattelin laitokselle taaskin rantautua. Tällaisen kokoonpanon otan olkalaukulla mukaan:

  • neuvolakortti, henkkarit
  • kännykän laturi, kuulokkeet
  • imetysliivejä (puuttuu kuvasta)
  • sukkia, villasukat
  • ihan rutosti liivinsuojia
  • hygieniatarvikkeet: hammasharja ja -tahna, pesuaineet suihkua varten, huulirasva yms.
  • pyyhe ja muovipussi siltä varalta, jos meneekin vedet ja pitää lähteä taksilla sairaalaan
  • kirja, joka ehkä tulee avattua, tai sitten ei
  • Pinkie Pie -tikkari esikoiselle annettavaksi
  • pähkinäpatukoita ja suklaata (puuttuu kuvasta)

Niin pieni määrä tavaraa, ja silti tuntuu siltä, että puolet tulee varmaan kuitenkin olemaan turhia (esim. villasukat ja kirja). No, tämä tavaramäärä ei paina juuri mitään, joten kai sitä vähän voi olla jotain ylimääräistäkin. Viimeksi koin tarvitsevani eniten kännykkää, laturia, imetysliivejä ja liivinsuojia. Hampaatkin tuli varmaan pestyä. Aika meni vauvan kanssa oleillen, leväten ja toipuen, joten eipä siinä mitään puhelinta suurempaa viihdykettä kaivannut. Omia vaatteita en halua ottaa meistä kummallekaan, koska sairaalavaatteet 1) saa vain heittää pyykkikoriin ja ottaa puhtaat tilalle 2) ovat mielestäni ihan mukavat, erityisesti imetystä ja ihokontaktia ajatellen.

Kotiutumista varten pakkasin erillisen kassin. Vaatteet vievät sen verran paljon tilaa, että turhaan niitä rupean sairaalalle monta päivää etuajassa raahaamaan. Mies joutuu kuitenkin tuomaan turvakaukalon lähtöpäivänä, joten eiköhän kotiutumiskassi mene siinä samassa.

  • omat kotiutumisvaatteet:
    • paita, kiristämättömät housut
    • napaan asti ulottuvat mummoalushousut :D
    • puhtaat sukat
  • vauvan kotiutumisvaatteet:
    • body & housut kokoa 50cm
    • sukat, tumput, myssy (otin kaksi myssyvaihtoehtoa)
    • neulehaalari
    • villasukat, -pipo & -tumput? (jos onkin kylmä...)
  • turvakaukalo
  • peitto & harso

Kävin ostamassa itselleni sektion jälkeiseen elämään sopivia vaatteita, erityisesti alushousuja. Vatsa ei palaudu hetkessä, ja haavan päälle ei tietysti voi laittaa mitään saumoja. Vauvan pukemisen miettiminen tuotti haasteita, vaikka kokemusta pitäisi muka olla taustalla. Siis järjellä ajatellenhan me kävellään sairaalan parkkihalliin, ajetaan kotiin vartti ja kävellään sisälle. Mutta ehtiihän siinä ajassa esim. kuolla kylmyyteen tai kuumuuteen. Tai pikkuisen vääränkokoisiin vaatteisiin. Voi olla, että pakkaan vielä paksumman haalarin varmuuden vuoksi...

Sellaiset tavarat odottavat sairaalaan lähtöä! Puuttuuko teidän mielestänne joukosta jotain olennaista, tai onko mukana jotain ihan turhaa (erityisesti sektiosynnytystä ajatellen)? Muistikuvat viiden vuoden takaa ovat niin hataria, että kaikki vinkit otetaan vastaan!

Synnytystapa-arvio

Tänään tuli täyteen 36+0 ja samalla oli aika tehdä synnytystapa-arvio. Viime päivinä olo on ollut tukala ja väsynyt. On hankalaa olla esikoisen kanssa kotona, varsinkin kun neiti isosiskoa on alkanut raskauteni kovasti harmittamaan ja vauvan syntymä jännittämään. Niinpä ajatukset synnytystä kohtaan ovat lähinnä "kunhan tulisi ulos" ja synnytystapa-arvioon menin rennolla mielellä. Vajaan parin kuukauden henkinen valmistautuminen alatiesynnytykseen on tuottanut tulosta.

Käynti alkoi vauvan ultrauksella. Pikkutyyppi heräili siinä eikä ihan kaikkia lukemia taidettu saada otettuakaan, kun herra esitteli potkujaan. Kantaan ei ollut äsken vielä tullut tietoja, mutta muistaakseni painoarvio oli tänään 2,5kg hujakoilla. Ihan normaalin kokoinen tyyppi siis. Sykkeet sun muut olivat hyvät ja lapsivettäkin oli vielä riittävästi. Ei huolta hänestä.

Sen sijaan sektioarpea tutkaillessa ja synnytystapaa miettiessä tulikin mutkia matkaan. Tai ei mutkia, mutta varsin paljon oli ääni muuttunut kellossa viime käynnistä, vaikka mitään hälyttävää ei tänään löydettykään. Arpi oli ohut, mutta ei mahdottoman ohut eikä pullottanut mihinkään suuntaan. Lääkäri nro 1 tuntui kuitenkin jo arven perusteella olevan sitä mieltä, että alatiesynnytys ei ole turvallinen. Lääkäri nro 2 (joka oli lääkärinä viime käynnillä) kutsuttiin paikalle. Hänestä tilanne ei tuntunut olevan niin hälyttävä pelkän arven osalta, mutta koska kuviossa on mukana myös yksisarvinen kohtu, ei sektio hänestäkään ollut mitenkään huono idea. Omia fiiliksiäni kysyttiin, samoin sitä, kuinka monta lasta meinaan vielä synnyttää. Koska fiilikseni sektiota kohtaan eivät ole mitenkään negatiiviset, eikä meillä ole suunnitelmissa kolmas, viides tai kymmenes lapsi, varattiin aika leikkaukseen saman tien.

Ennen lähtöä vielä käyrillä makuuta, tukisukkien mittailua ja ohjeita leikkaukseen. Kymmenen päivän kuluttua hän on täällä. Lapsemme näkee päivänvalon viimeistään 16.5., viikkoja on silloin kasassa 37+3. Ennenkin saa syntyä ja se on ilmeisesti jopa ihan positiivista. Jos hän kuitenkin malttaa odottaa virallista leikkauspäivää, olisi esikoisen hoitokuviot sovittuna ja mieskin pääsisi mukaan synnytykseen.

Lähtölaskenta on alkanut. Kohta saamme tavata hänet. <3

Äitiyslomalla!

Eilen kävelin yliopiston portaita tämän kevään osalta viimeistä kertaa. Tai en kävellyt, vaan lyllersin kuin Teletapin ja maitovalaan risteytys. Samaiseksi risteytykseksi tunsin itseni tenttisalissa, kun yritin kohteliaasti ohittaa muita päästäkseni istumaan. Anteeksi kaikille litistyneille. Mitäs jätitte tyhjiä paikkoja keskelle riviä.

Viimeiset kaksi viikkoa olivat opintojen suhteen aivan perkeleellistä tervanjuontia. En nauttinut enää yhtään. Jatkuvasti oli sellainen olo, että purskahdan minä hetkenä hyvänsä itkuun, koska en vain jaksa enää. Samaan aikaan kotona oli kaikenlaista sähellystä: sukulointia, esikoisella ensimmäiset kaverisynttärit, päiväkodissa tuhat retkeä ja muuta erikoistapahtumaa... Lapsi reagoi näihin kivoihin tapahtumiin tietysti olemalla levoton ja kiukkuinen, eikä asiaa auttanut yhtään se, että itse jaksoin opiskeluiden jälkeen suunnilleen vain sohvalla maata. Nyt on kuitenkin kaikki opinnot paketissa! Toivottavasti arki samalla vähän rauhoittuu.

Nyt on menossa 35+1, ja jos tämä syntyy samaan aikaan kuin esikoinen, niin sehän olisi sitten ensi viikolla! Olo ei ole kyllä mitenkään synnyttäväinen, mutta ihan puskistahan se synnytys viimeksikin tuli. 36+0 on synnytystapa-arvio sairaalassa, silloin näkee ainakin sen, mikä kohdunsuun tilanne on. Esikoisen raskaudessa kohdunsuu oli 36+1 "sormenkärjelle auki" ja pituutta oli 1,5cm, tyyppi syntyi neljän päivän päästä. Jos tilanne on siis yhtään samanlainen, niin tiedän varautua lähtöön.

Koti alkaa olla vauvaa varten valmiina. Vielä on pestävää ja järjesteltävää, mutta mitään suurta ei tarvitse enää hankkia tai tehdä. Itseasiassa vauvan ostoslistalla ruksimatta on enää D-vitamiini. Lisäksi täytyy vielä tilata imetystyynyyn lisätäytettä, koska olen nukkunut sen aivan lituskaiseksi.

Pinnasänky meille tuli viikko sitten. Päädyimme kuitenkin sitten ottamaan isäni tekemän, vanhan pinnasängyn taas käyttöön. Se ei loppujen lopuksi ollutkaan hirveän paljon leveämpi kuin kaupalliset pinnasängyt (64cm vs 60cm). Lisäksi tuntui olevan mahdotonta löytää alle satasella sänkyä, josta saisi laidan irti. Olin jo ihan unohtanut, että maalasin tämän sängyn ennen esikoisen syntymää! Surkeasta työnjäljestä ja valuneesta maalista ei kuitenkaan voinut erehtyä. Jostain syystä tykkään myös siitä, että tämä sänky on umpinainen.

En normaalisti petaa sänkyä. Yritin ihan teitä varten.

Pinnasängyn patjan päällinen kaipaa vielä pesua. Yritän lykätä sitä mahdollisimman myöhäiseen, meidän kissa nimittäin on nyt nukkunut tässä joka yö. Lakanat tulevat samasta syystä vasta viime hetkellä. (Kissa on onneksi sen verran säikky, ettei varmaan tule koko makuuhuoneeseen sitten kun vauva on siellä.)

Hoitopöytä on eteisessä. Valon puolesta se ei ole ihanteellisin paikka, mutta kylppäri on ihan vieressä, samoin meidän makuuhuone. Tämä hoitopöytä on toiminut meidän eteisen lipastona viimeiset x vuotta, pöytäosa on siis irroitettava. Peili odottaa vielä seinälle kiinnitystä, sitten hoitoalustakin mahtuu mukaan.

Tämä on kyllä ollut maailman huonoin hoitopöytä/lipasto ikinä. Ei muuten, mutta nuo laatikot. Niiden syvyys on ehkä puolet koko lipaston syvyydestä! Huijausta! Laatikot myös ovat heiveröisiä ja keikkuvat kiskoillaan. Lisäksi pöytäosan ollessa paikallaan tämä ylin laatikko aukeaa ihan jopa näin paljon:

Vau. Koska tuo on ainut laatikko, jonka voin tyhjentää vauvan käyttöön, täytyy miettiä vauvan vaatteille jokin muu säilytyspaikka. Tuohon laatikkoon voi ehkä lykätä harsoja, pyyhkeitä tai jotain muuta sellaista, jonka voi valikoimatta laatikosta vetää ulos. Ugh. Ihan rupesi ärsyttämään, miten paljon tästä joskus maksettiin :D

Esikoisen huone saatiin myös suunnilleen valmiiksi. Uusi hyllysysteemi on kyllä todella kiva. Vie puolet vähemmän seinätilaa, mutta vetää enemmän leluja sisäänsä. Ja kaikki pysyy toivottavasti järjestyksessä. Tai ainakaan laatikoiden sisäistä sotkua ei näe! Harmi etten ottanut "ennen"-kuvaa.

Jotenkin kuvittelin että jaksaisin äitiyslomalla myllätä suunnilleen koko asunnon ympäri, mutta olo ei kyllä ole enää ihan niin reipas kuin aiemmin. Mihinkään ei satu, mutta olen hidas ja kömpelö. Aivot tuntuvat kohmeisilta ja väsymys iskee iltapäivästä. Onneksi hommat ovat jo loppusuoralla, ja päivisin ehtii levätäkin esikoisen ollessa päiväkodissa. Ikkunoiden pesu ja muu ylimääräinen jäänee taas ensi vuodelle.